Ylös, ulos ja liikkeelle kesäisessä Turussa

Kesä, Turku ja ulkoilu. Mikä täydellinen kombo! 

Kesäturku tarjoaa erilaisia ulkoilumahdollisuuksia jokaiseen makuun ja vielä läheltä. Mikä olisikaan siis parempi tapa viettää kesäpäivää, kuin ulkoilla raikkaassa ilmassa ja kauniissa maisemissa?

Kuva: Pixabay 
Turun keskustan tuntumasta löytyy puistoja, polkuja, rappusia, metsää ja kuntoreittejä. Miksi sitten lähteä ulkoilemaan? Ulkoilu rentouttaa, rauhoittaa ja laittaa päivän käyntiin. Ulos kannattaa siis lähteä vaikka ihan joka päivä!

Olit kotoisin Turust tai et, niin ulkoilumahdollisuuksien löytäminen saattaa olla haastavaa. Kesällä 2019 järjestettiin Koko Turku ulkoilee -kampanja, jonka tavoitteena oli kannustaa turkulaisia ulkoilemaan mahdollisuuksien mukaan. Kampanjan aikana listattiin kuukausittain erilaisia vinkkejä, joiden avulla kynnys lähteä ulkoilemaan tehtiin mahdollisimman pieneksi. Jotta mahdollisimman moni turkulainen astuisi ulos kotiovesta ja lähtisi nauttimaan kesäisen Turun ulkoilmasta, olemme listanneet tähän postaukseen vinkkejä eri ulkoilumahdollisuuksista.


Kuva: Google Kuvahaku

Luontopolut - Tutustu Turun monimuotoiseen luontoon

Turussa on vaihtelevissa maisemissa kulkevia viitoitettuja luontopolkuja, joita on kunnostettu soralla ja joihin on rakennettu pitkospuita, portaita sekä siltoja helpottamaan kulkemista. Luontopolkuja on muun muassa Hirvensalossa, Katariinanlaaksossa, Pomponrahkassa, Littoistenjärvellä ja Ruissalossa. Tämä on oiva tapa päästä tuulettamaan ajatuksia ja näkemään monimuotoista luontoa. Luontopoluilla voit kävellä nauttien luonnosta vai vaikka kokeilla maastopyörää etsiessä uusia haasteita ja kokemuksia. Kaikki nämä luontopolut sijaitsevat eri suunnissa ja erilaisissa ympäristöissä. Ruissalossa voit kuulla lintujen laulua metsän siimeksessä ja aaltojen kohinaa meren rannalla, kun taas Littoistenjärjellä voit ihastella auringon säteiden heijastusta järven pinnasta. Lisää hyviä vinkkejä luontopolkuihin löydät täältä!

Portaat ja puistot - Ulkoilla voi eri tavalla

Jos kaipaat vähän aktiivisempaa ulkoilua ja kovempaa treeniä, kannattaa sinun suunnata Kuuvuoren portaille, jotka sijaitsevat Nummen kaupunginosassa. Toinen vaihtoehto voisi olla keskustan tuntumassa olevat Samppalinnan portaat. Portaista voi suunnata pelaamaan Samppalinnan mäen laelle hiekkapintaiselle pallokentälle, ihastelemaan kävelyreiteille puiston vehreyttä tai vaikka pulahtamaan Samppalinnan maauimalaan. Samppalinnanpuiston vieressä sijaitsee myös Paavo Nurmen stadion, jossa on loistavat urheilumahdollisuudet. Mikäli portaat kiinnostavat enemmän, kannattaa sinun kokeilla Turun keskustassa sijaitsevia Porrastelu-kulttuurikuntoilureittejä, joita on kolme: 2km, 9km ja 11km. Reiteillä pääset porrastelemaan kukkuloille kävellen tai juosten ja pääset myös tutustumaan Turun kulttuuriin sekä historiaan.


Kuva: Google Kuvahaku

Liiku yhdessä kaverin kanssa

Monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia tarjoaa Kupittaanpuisto ja sen läheisyys. Kupittaanpuisto on Suomen suurin ja vanhin kaupunkipuisto, jossa voit nähdä lukuisia lajeja ja tekemistä riittää kaikille! Puistossa voit lenkkeillä, heitellä frisbeetä, pulahtaa maauimalassa, pelata minigolfia, jalkapalloa, koripalloa, beach volleytä ja padelia. Puistossa riittää vilskettä ja elämää, mikä onkin ihanaa! Muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsee Impivaaran liikuntakeskus, jossa riittää tekemistä myös eri urheilulajien parissa. Liikuntakeskuksessa voi kesällä pelata jalkapalloa nurmikentällä, tennistä tekonurmipintaisella ulkotenniskentällä ja kehittää lihaskuntoa ulkokuntoilulaitteissa. Kerää siis kaveriporukka ja testatkaa kesän aikana eri lajeja ja urheilumahdollisuuksia. Mikä sen parempaa yhteistä tekemistä!

Lisää huippuvinkkejä huippukesään Turus löydät muista postauksistamme ja Instagram-tililtämme! #kesäturus

- Kaisa

Kommentit