Jokilaivat ja terassit Turussa

Letkeää kesätunnelmaa Turun jokilaivoilla ja terasseilla

Mikä kuuloistaisikaan paremmalta kuin istahtaa ystävien kanssa viettämään kuumaa kesäpäivää kylmän lasillisen ääreen? Onneksi Turusta löytyy kaupungissa vallitsevan kesäisen tunnelman ja iloisten ihmisten lisäksi paljon paikkoja, joissa voit levähtää kylmän juoman sekä hyvän ruoan ääreen. Nauti siis Turun laajasta jokilaiva- ja terassitarjonnasta esimerkiksi shoppailun lomassa tai yksinkertaisesti nauttiaksesi vain kauniista kesäpäivästä.

Kaunis kesäpäivä Aurajoen rannalla
Kuva: Kaisa Vanha-Perttula

Jokilaivat

Yksi hyvä tapa tutustua Turkuun kauniina kesäpäivänä on lähteä kävelylle Aurajoen rantaa. Jokirannassa pääset tutustumaan Turun juoma- ja ruokakulttuuriin jokilaivojen merkeissä. Jokilaivoista löytyy valinnanvaraa jokaiseen makuun, niin nälkäisille kuin janoisillekin. Esimerkiksi Svarte Rudolf on yksi Suomen suosituimmista laivaravintoloista ja asiakkaiden iloksi se pitää ovensa auki ympäri vuoden.


Jokilaivat alkuillasta ja yön hämärässä
Kuvat: Kaisa Vanha-Perttula

Jokilaivoilla riittää tunnelmaa myös aamun pikkutunneille asti ja yksi suosituimmista illan viettopaikoista kesäisin onkin Aurajoen kuningatar jokilaiva Donna. Suosion salaisuus saattaa kenties olla Donnan Love Deck ja huikeat artisti-illat, jolloin laivan kannella pääsee nauttimaan myös livemusiikista. Donnan kannella ovat esiintyneet muun muassa kolmen lahjakkaan nuoren perustama yhtye Younghearted ja laulaja Kasmir. Donnan lisäksi myös muiden jokilaivojen kannet pysyvät auki yömyöhään kuten esimerkiksi australialaistunnelmaa huokuva Aussie Bar. Aurajoen rannan jokilaivat sijainteineen löydät tästä.


Terassit

Kesäillan tunnelmaa pääsee nauttimaan Turussa jokilaivojen lisäksi myös lukuisille viihtyisille terasseille. Valinnanvaraa löytyy niin Turun keskustan kuin Aurajoenkin tuntumasta. Muun muassa legendaarinen Panimoravintola Koulu avaa takapihalle kesäisin suuren terassinsa, jossa löytyy ruoan ja juoman lisäksi viihdykettä niin aikuisille kuin perheen pieneimmillekin. Vanhemmat voivat pelata muun muassa mölkkyä tai petankia lasillisen ääresssä ja pienet voivat viihtyä hiekkalaatikolla ja liukumäessä sekä keinujen parissa. Aurajoen tuntumassa sijaitsevat Tintå ja Blanko laajentavat ravintolatarjoilunsa myös terasseilleen, joilta pääsee mukavasti seurailemaan vilkasta kaupunkielämää ja ihailemaan Turun kauniita jokimaisemia. Kaupungin näkymiä ja auringonlaskua pääset ihastelemaan korkeuksista Walo Rooftop Baarista kera kylmän juotavan, tyylikkään fiiliksen sekä iloisten ihmisten.


Tyylikäs Walo Rooftop Bar
Kuva: Kaisa Vanha-Perttula

Turun vierasvenesataman vierellä sijaitsee ihastuttava ravintola NOOA, joka avaa jo keväällä viihtyisän kattoterassinsa kesää varten. Kattoterassilta avautuvat näkymät Aurajoen yli, joten upeat  puitteet auringosta ja kesäillasta nauttimiselle ovat taatut. Viikonloppuisin tunnelman katossa pitää DJ ja NOOAn ovet pysyvät auki niin kauan kuin vieraat viihtyvät.  NOOAan saapuminen onnistuu myös veneellä, sillä NOOAn edustalla on neljä kappaletta venepaikkoja varattuna vierailijoille. Pinellan kesäterassilla voit nauttia auringosta drinkin, kahvin tai maukkaan ruoan merkeissä. Pieni sadekuurokaan ei pilaa illanviettoa, sillä sadekuuron sattuessa tai pimenevän kesäillan viiletessä terassin lämmittimet takaavat lämpimän tunnelma.


Pinellan terassi valmiina iloisille asiakkaille
Kuva: Wikipedia

Yllä mainitsemamme terassit ovat vain murto-osa Turun terassitarjonnasta, joten valinnan varaa siis
riittää. Ja mikäli olet valmis lähtemään Turusta hiukan pidemmälle, suosittelemme lämpimästi kurkistamaan myös Turun tuntumassa sijaitsevan suloisen kesäkaupunki Naantalin terassitarjonnan. 

Ota vinkeistämme koppi ja nauti kesäpäivästäsi Turussa! Käythän kurkkaamassa myös muut kesäiset Turku-vinkkimme tästä ja instagram-tilimme. #kesäturus


- Aino





Kommentit